Prosessi

Yksi prosessin avainkohdista on toteutus asetettujen tavoitteiden mukaan. Asiakas voi halutessaan seurata palvelun tai tuotteen valmistumista ja vaikuttaa näin lopputulokseen valmistusprosessin aikana. Prosessi etenee aina asiakkaan ehdoilla, jolloin lopullinen tuote vastaa suunnittelussa asetettuja tavoitteita. Palvelusta saatava konkreettinen lisäarvo nousee myös tätä kautta, koska valmiin skaalautumattoman tuotteen soveltaminen nostaa yleensä kustannuksia.

Pyrimme aina todelliseen lisäarvoon, joka näkyy esimerkiksi informatiivisen sisällön monipuolistumisen ja liiketoimintaprosessien kehittymisen kautta suoraan liiketaloudellisena hyötynä.

Käytettävyys on aina oleellinen osa tuotekonseptiamme. Mahdolliset virhearvioinnit suunnittelussa löytyvät usein jo valmistusprosessin aikana, kun palvelua testataan kohderyhmien edustajilla ja oman yrityksen henkilöstöllä.

Toimivaksi koetun prosessin kautta voidaan varmentaa se, että projekti etenee asetettujen tavoitteiden mukaan, eikä yllätyksiä pääse tapahtumaan. Reaaliaikainen valmistumisen seuranta auttaa asiakasta ymmärtämään paremmin tuotetta, johon hän on valmis sijoittamaan yrityksen resursseja.

 5+Media ei laskuta erikseen projekteihin liittyvistä konsultointipalavereista. Ratkaisun kustannukset pysyvät sovituissa kehyksissä, vaikka prosessi laajenisi työn kuluessa. Palvelu rakennetaan niin, että jo suunnitteluvaiheessa otetaan huomioon prosessin joustavuus sekä päämäärän saavuttaminen kustannustehokkaasti.

 


 Prosessin kulku vaiheittain:


1. Esitietojen koostaminen, kartoitus ja kohderyhmäanalyysi

2. Projektin suunnittelu ja valmistelu

3. Toteutus ennalta sovittujen tavoitteiden mukaan

4. Palvelun tai tuotteen ylläpito ja seuranta

5. Kehitystyö ja asiakassuhteen jatkuminen

       
© Suspendisse euismod, neque et tristique sagittis, lectus arcu convallis mi, in facilisis wisi nisl elementum 2003.